Kotimaiseen punk-eliittiin kovaa vauhtia kaahaava The Dwyers on ahkerasta keikkailustaan huolimatta monelle vielä varsin tuntematon porukka. Vaikka debyyttilevy Gas Station Masturbation sai mediassa varsin mainion vastaanoton, ei näistä turkulaisista ole vielä juurikaan tehty juttuja lehtien palstoille. Rokkizine päätti tarttua toimeen ja otti bändin piinapenkkiin Ilosaarirockin Töminä-klubilla esitetyn keikan jälkeen.
Ainoa asia, joka tuntuu olevan kaikilla tiedossa The Dwyerssista, on sen jonkin asteinen yhteys jo pidemmän aikaa suosiota punk-piireissä nauttineeseen The Heartburns -yhtyeeseen. Myös kotikaupunki Turku mainitaan useissa arvosteluissa, mutta siinäpä se.
Totuus on siis yksiselitteisesti se, että The Dwyersia vuonna 2007 perustamassa olleet Anttoni, Järppä ja Doni soittivat aikaisemmin The Heartburnssissä. Itse asiassa tuolla kokoonpanolla The Heartburns äänitti debyytti- ja nimikkoalbuminsa joskus vuonna 2005. Levy julkaistiin vuonna 2006 Fullhouse Recordsin johdosta ja tässä vaiheessa Heartburnsin nokkamies Teemu oli jo ehtinyt vaihtaa kaupunkia Turusta Helsinkiin ja samalla bändin ympärillään. The Heartburns jatkoi toimintaansa uudella kokoonpanolla Helsingissä ja sen entiset soittajat, siis nykyiset The Dwyerssit, jäivät kotikaupunkiinsa toimettomiksi.
Sen jälkeen Anttoni tapasi Eemelin yhteisen työpaikan röökihuoneessa ja pyysi soittohommiin mukaan. Ennen The Dwyerssin perustamista, Anttoni, Eemeli ja Järppä soittivat mm. Hellhound Frenzyssä, jonka joku saattaa muistaa juuri vuosilta 2005-2007. Sittemmin tuossa Turku-Heartburnssissä kitaraa soitellut Doni pyysi vanhat soittokaverinsa treenikämpälle soittelemaan porukan vanhoja punk-suosikkeja kuten Descendentsiä ja siitä se The Dwyerssin tarina sitten oikeastaan vasta alkaakin.
Vaikka aihe on The Dwyerssin näkökulmasta jo varsin turhauttava, tuo yhteinen historia The Heartburnssin kanssa kuuluu jossain määrin luonnollisesti edelleen The Dwyersin nykymusiikissa. Eemeli kertoo hyvän vertailuesimerkin New Yorkista, jossa vaikkapa Velvet Underground, Loui Reed, David Bowie ja Iggy Pop kaikki liittyivät toistensa uraan ja soundiin jollain tapaa. He kuuntelivat samankaltaista musiikkia ja imivät samoja vaikutteita. Ei siis ole mikään yllätys, että Dwyerssiä varsin usein halutaan verrata Heartburnssiin. Toisaalta Dwyersin näkyvin ja kuuluvin kasvo, Eemeli, ei ole koskaan soittanut tai ollut missään yhteyksissä Heartburnssiin.
Haastattelutilanteesta entistä herkullisemman teki se seikka, että tällä Töminan keikalla ulkomailla ollutta Dwyers-kitaristi Mirkoa paikkasi juuri muun muassa The Heartburnssistä tuttu Lasse, joka oli myös haastattelutilanteessa mukana. Lasse löytääkin oman bändinsä ja Dweyrssin kappeleista selkeistä eroavaisuuksia kuten laulun käyttö: ”Dwyersin kappaleet perustuvat aina kahden lead-laulajan käyttöön, joka tuo niihin aina omanlaisensa sovituksen ja rakenteen. Tietysti asenne ja soundit ovat samankaltaisen historian vuoksi vastaavia.”
Siinä se nyt on. The Dwyersin suhde The Heartburnssiin melko yksiselitteisesti. Eiköhän jätetä kysymykset tästä aiheesta jatkossa esittämättä?
RÖÖKIKOPISTA ROKKIHOMMIIN
Sitten asiaan. The Dwyers nimi on peräisin sieltä samasta röökihuoneesta, jossa Eemeli ja Anttoni tapasivat. Dwyer-teksti löytyi siis työpaikalta ja punk-hengessä perään lisättiin vain s-liite ja nimi oli kunnossa. Genre valikoitui bändille varsin luonnollisesti.. Vaikka Eemelin soittohistoriasta löytyy myös progea ja bluesia, toimivat hänen mukaansa Anttoni ja Järppä pitkän linjan punk-miehinä hyvinä suodattimina, jos Eemeli on joskus yrittänyt tuoda treeneihin jotain liian monimutkaista. Viidestätuhannesta ideasta valitaan ainoastaan parhaat käyttöön yhteisvoimin. Bändi ei oikeastaan koskaan ole luokitellut itseään mihinkään selkeään lokeroon, vaikka kuulijat ja media sen toki ovatkin tehneet. Ajatuksena oli vaan soittaa nopeita ja rehellisiä biisejä, joissa on munaa. Ei biisien tekeminen ole mitään rakettitiedettä, vaikka siihenkin bändin alkuperäisellä kokoonpanolla olisi ollut jotain lahjoja – alkuperäinen kitaristi Doni nimittäin jätti bändin pari vuotta sitten ja lähti ulkomaille ainakin tarinan mukaan ”jonkin sortin raketinrakennus projektiin”. Tilalle napattiin mm. Kakkahätä-77:stä tuttu Mirko, joka täytti paikan vaatimukset: osasi soittaa kitaraa ja laulaa.
Vaikka bändi näyttäytyy lavalla nelimiehisenä, voidaan yhtyeestä oikeastaan puhua viisikkona, sillä kappaleiden lyriikoiden luomisprosessissa isona apuna Eemelille on bändin toiminnassa muutenkin vahvasti mukana oleva Aksu. Nykypäivänä harvalla yhtyeellä tällaista erillistä tekstinkirjoittaja-apua tapaakaan. Teksteissä ei haluta olla mitenkään poliittisia tai muutenkaan liian syvällisiä. Niihin käytetään paljon aikaa ja voimia, mutta päällimmäisenä tarkoituksena on saada kappaleeseen hyvin osuvat ja sointuvat sanoitukset, eikä toimivien tarinoiden merkitystä väheksytä. Varsinkin Eemelistä sanoitusten tärkeys huokuu ja mies kertoo sanoitusprosessista innoissaan.
Ensimmäisen demonsa Dweyrs teki Eemelin mukaan ilman isompaan itseluottamusta omaan toimintaansa. Biisit laitettiin nettiin kavereiden kuunneltavaksi ja yllättäen Psychedelica Recordsin Meistamo otti ukkoihin yhteyttä ja halusi julkaista biisit seiskatuumaisena – sellaisenaan.
Hyvä vastaanotto tuli koko porukalle isona yllätyksenä ja seiskan julkaisun jälkeen keikkaa alkoi ilmestyä ympäri Suomea. Punk-piirit ottivat bändin hyvin vastaan ja Eemeli haluaakin antaa osan kiitoksesta juuri tuolle porukalle, joka vuoden jokaisena viikonloppuna järjestää kekkereitä ympäri Suomen piittaamatta juurikaan rahasta, vaan pääpainona on hyvä meininki ja ystävien näkeminen.
Seuraavana tavoitteena bändillä on kakkosalbumin teko. Sitä odotellaan ainakin Zinen toimituksessa vesi kielellä.
Kiitos.
Myspace.com/thedwyersmusic/
maanantaina, elokuuta 02, 2010
Haastattelussa: The Dwyers
perjantaina, elokuuta 28, 2009
The Baseballs - nerokasta paskaa!
The Baseballs on kirjaimellisesti nerokasta paskaa! Syksyn mittaan tuon saksalaisartistin nimi on osunut silmiini hehkutuksen merkeissä niin useissa eri yhteisöpalveluissa (xxx joined the group The Baseballs) kuin sittemmin myös valtakunnallisessa televisiossa mainoksen muodossa. Tämä se on sitä koko kansan musiikkia! Ja nyt tarkoitan todella kirjaimellisesti KOKO KANSAN: siinä missä vaikkapa "koko kansan" Lauri Tähkää voivat kuunnella vain tietynlaiset ihmiset, on The Baseballs hyväksytty niin juppien, hippien kuin punkkareidenkin keskuudessa.
Miksi? Koska bändi tekee, ainakin paperilla, niin perinnetietoista, ajatonta ja katu-uskottavaa musiikkia - siis rockabillyä! Tästä mustavalkofilmien ja rasvatötteröiden ilotulituksesta sokaistuneet eivät ole huomanneet, että itse musiikkihan edelleen sitä samaa skeneurpojen dissaamaan "paskaa", jota ei alkuperäisesittäjän (Rihanna, Pussycat Dolls) esittämänä kukaan kehtaa myöntää kuuntelevansa. Siispä kysynkin, muuttuuko sävellys, jos sen pukee uusiin vaatteisiin? Tai miksei vielä suurempia linjoja vedellen: muuttuuko ihminen sisältä, jos ulkokuoren päivittään kokonaan?
The Baseballs antaa kaikille tasapuolisen mahdollisuuden kuunnella koko kansan hittibiisejä. Nerokasta! Itsekin myönnän pitäneeni tuosta Rihanna-versioinnista heti keväällä, kun sen ensimmäistä kertaa näin, mutta en silti uskonut bändistä leivottavan näin isoa juttua. Nykymusiikkimaailmassa tällaiset kierrätysbändit vaan taitavat olla niitä helpoimpia läpilyötäviä, kun kappaleet ovat jo entuudestaan tuttuja: senkun myydään samat biisit uudella sovituksella ja vieläpä uudelle asiakasryhmälle. Kuinka pitkää elinkaarta voimme odottaa tällaiselle tuotteelle? Kyseessähän on tavallaan aikuisten ihmisten mukamas katu-uskottava versio Smurffilevystä.
Jos oma suosikkiyhtyeesi versioisi Pussycat Dollsseja, olisitko innoissasi vai pettynyt?
Niko Ailamo has not joined the group The Baseballs.
Miksi? Koska bändi tekee, ainakin paperilla, niin perinnetietoista, ajatonta ja katu-uskottavaa musiikkia - siis rockabillyä! Tästä mustavalkofilmien ja rasvatötteröiden ilotulituksesta sokaistuneet eivät ole huomanneet, että itse musiikkihan edelleen sitä samaa skeneurpojen dissaamaan "paskaa", jota ei alkuperäisesittäjän (Rihanna, Pussycat Dolls) esittämänä kukaan kehtaa myöntää kuuntelevansa. Siispä kysynkin, muuttuuko sävellys, jos sen pukee uusiin vaatteisiin? Tai miksei vielä suurempia linjoja vedellen: muuttuuko ihminen sisältä, jos ulkokuoren päivittään kokonaan?
The Baseballs antaa kaikille tasapuolisen mahdollisuuden kuunnella koko kansan hittibiisejä. Nerokasta! Itsekin myönnän pitäneeni tuosta Rihanna-versioinnista heti keväällä, kun sen ensimmäistä kertaa näin, mutta en silti uskonut bändistä leivottavan näin isoa juttua. Nykymusiikkimaailmassa tällaiset kierrätysbändit vaan taitavat olla niitä helpoimpia läpilyötäviä, kun kappaleet ovat jo entuudestaan tuttuja: senkun myydään samat biisit uudella sovituksella ja vieläpä uudelle asiakasryhmälle. Kuinka pitkää elinkaarta voimme odottaa tällaiselle tuotteelle? Kyseessähän on tavallaan aikuisten ihmisten mukamas katu-uskottava versio Smurffilevystä.
Jos oma suosikkiyhtyeesi versioisi Pussycat Dollsseja, olisitko innoissasi vai pettynyt?
Niko Ailamo has not joined the group The Baseballs.
torstaina, helmikuuta 01, 2007
Haastattelussa: Julma Henri & Syrjäytyneet
SIVUUN LAKAISTUJEN ÄÄNITORVI
Viime vuoden aikana huomasin, että itseni lisäksi muillekin punkin ja hardcoren suurkuluttajille upposi Julma-Henri & Syrjäytyneet –tuotos Al-Qaida Finland. Aina silloin tällöin löytyy levyjä, jotka jollain yhtäläisyydellä herättävät kiinnostusta myös oman alakulttuurinsa ulkopuolella. Yhteiskuntakriittisesti latautunut räppi kuuluu tähän kastiin. Harvinaisesti loppuunmyyty ja tupaten täysi Turun TVO osoitti helmikuisena perjantaina, että muutkin ovat heränneet. Koska hahmosta nimeltä Julma-Henri ei löytynyt juuri mitään infoa netistä, Rokkizine päätti ottaa selvää tapauksesta.
Saavun hilpeän provokatiivisesti nimetyn Support Al-Qaida Finland –kiertueen Turun keikan soundcheckiin alkuillasta. Pari tuntia myöhemmin, bändien säädettyä soittimensa kohdilleen huomaan, että haastattelun sovitusta alkamisajankohdasta on kulunut jo pari tuntia. Räppäriä ei näy missään eikä artistin puhelinnumerosta ole tietoa, joten tartun hihasta Perfect Chaos –bändin laulaja Akia. Henri tavoitetaan langan päästä. Saan kutsun saapua hotellille tekemään haastattelua. Ison maailman meininkiä.
Paikallisen hotellin viidennen kerroksen käytävältä löytyy retkue muusikoiden näköistä väkeä. Leppoisasti pulpahtelevaa Oulun murretta on varsin miellyttävä kuunnella karmivan varsinaissuomalaisen ääntämisen kehdossa. Keskeltä porukkaa ilmestyy henkilö, joka kätellessään esittelee itsensä Henriksi ja valittelee kovasti, että unohti haastattelun täysin. Siirrymme hotellihuoneen pöydän ääreen. Rauhallinen, matalalla äänellä puhuva ja tuskin lainkaan kiroileva henkilö ei vastaa sitä käsitystä, joka voi muodostua pelkästään albumin kuuntelun perusteella.
- En oo syöny tänään mitään, Henri sanoo ja selittää sillä hieman uupuneen tuntuista olemustaan. Hän ojentaa kaikille huoneessa oleville pullot olutta, vaikka vain muutamalle juoma maistuu.
Jostain ilmestyy pöydälle Al-Qaida Finland –levy. Henri kääntelee koteloa käsissään.
- Mulla ei muuten oo tätä itselläni. Joku pölli senkin. Pitäis varmaan ladata netistä. Onko joku semmonen ku “torrentti” olemassa, josta sen sais, hän kyselee.
Albumin kansilehtistä selaamalla löytää häivytettyjä kuvia Kelan papereista ja sairaustiedoista, joissa on mainintoja psykiatrisista hoidoista ja masennustilasta. Paperit ovat räppärin henkilökohtaisia dokumentteja.
- Niitä piti vähän muokata, ettei ihan kaikkea näy, Henri sanoo. Hän ei halua paljastaa taustoistaan sen enempää.
- Eiköhän musiikin tehtävä ole kertoa loput.
SYNKISTELYSTÄ SALASEUROIHIN
Al-Qaida Finland käsittelee pääasiassa synkkiä asioita. Mielenterveys, päihteet ja syrjäytyminen ovat aika rankkaa kuultavaa, kun oireilu ilmaistaan näinkin suoraviivaisesti.
- On siellä tsemppaustakin joukossa, Aki heittää sivusta ja mainitsee Ylös-kappaleen kertosäkeen.
Albumin olotiloihin samaistuvia tuntuu löytyvän tästä maasta runsaasti.
- Saan puheluita sekaisin olevilta tyypeiltä, Henri kertoo ja kuvailee tilannetta, jossa soittaja aloittaa sanoin “mä tapan sut” ja jatkaa: “auta mua”.
- En halua olla mikään profeetta, jolta ihmiset kysyy neuvoja.
Kappaleiden tekstit kertovat omista kokemuksista. Sen lisäksi joistakin kohdista ja varsinkin viimeisestä raidasta tulee mieleen luonnonmukaisen elämäntavan kirjailija Daniel Quinnin teos Ismael. Toinen kotimainen riimittelijä, Asa, on viitannut teksteissään useasti tähän kirjaan. Onko mielleyhtymä sattumaa? Mitkä lähteet tai tahot ovat vaikuttaneet albumin sisältöön?
- Ai niinku “matkalla rotkoon”, Aki kysyy ja viittaa kiekon kakkoskappaleeseen.
- Voihan sitä tietty ajatella kaiken tieteenä, Henri sanoo osoittaen Ismaelin tarinaan ja jää miettimään. Seuraa pohdintaa siitä, noudattaako elämä jotain tiettyä kaavaa vai onko olemassa jokin suurempi taho, joka vaikuttaa asioihin. Jumaluuden olemassaoloa verrataan siihen, vaikuttaako meistä keneenkään, jos viereisessä huoneessa on valot päällä tai vaihtoehtoisesti täysi pimeys. Ja tarvitseeko sitä edes tietää.
- Taannoisella keikalla olin niin looseissa, että näin kaiken jotenkin matemaattisena, Henri kertoo ja kuvailee näkökenttäänsä ilmestyneitä verkkoja ja kuvioita.
Keskustelu poukkoilee. Henri selittää mm. Suomen päättäjien vapaamuurariudesta ja luettelee globaaleja esimerkkejä sotimiseen liittyvistä, salaliittoihin viittaavista ratkaisuista. Hän mainitsee tuttaviensa tekevän dokumenttia Illuminatista. Totuuksien salassa pitäminen sujuu myös Henriltä. Henkilöllisyytensä ja kasvojensa piilottelusta tarkka esiintyjä muistelee, miten he lavastivat kavereidensa kanssa Jupe-nimisen henkilön Julma-Henriksi, jotta Helsingin Sanomat julkaisisi väärän henkilön kuvan. Suunnitelma ilmeisesti kariutui viime hetkellä Jupen paljastuttua ei-Henriksi. Hetkittäin joudun itsekin pohtimaan kenen kanssa oikeasti keskustelen ja onko kyseessä uusi vedätys.
CROSSOVER-KIERTUEELLA
Kiertue on lähtenyt mukavasti käyntiin. Henrillä on mukana lavalla dj-pöydän sijasta bändi, joka tekee oikeutta taustojen elävöittämiselle ja keikkameiningin luomiselle. Suomessa naitetaan festareita lukuun ottamatta melko harvoin hip-hoppia ja metallia, mutta tämä karavaani ei kaihda rajattomuutta. Rytmisesti kuulijan haastava Perfect Chaos on Henrin lailla kotoisin Oulusta. Bändin laulaja Akin yhteys räppiin on myös vahva, sillä hän harrastaa itsekin kyseistä touhua. D-mon-nimellä esiintyvä mies avaa myös Al-Qaida Finland –levyn “kaikki mikä oli sun on nyt mun” –mantralla.
Kahdeksassa tunnissa Oulusta Turkuun ajanut Perfect Chaos esittelee tällä kiertueella toista albumiaan. Hyvän vastaanoton saanut The Eightbound Five on selkeä askel eteenpäin aiemmasta tuotannosta.
- Mun mielestä on ihan turha tehdä samaa levyä kahteen kertaan. Meidän tarkoitus on uudistua joka julkaisun myötä, heittää väliin bändin kitaristi Terho, joka vastaa yhtyeen sävellyksistä.
Keikkailu metalliskenen ulkopuolella jännittää hieman, mutta nähdään positiivisena asiana.{nl}- Tällainen crossover-keikka voi parhaimmillaan tuoda uutta kuulijaa kumpaankin genreen, Aki sanoo.
TULEVAISUUS PORONKASVATTAJANA
- Musiikinteon pystyi aloittamaan oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun oli nähnyt kotimaisen musabisneksen absurdiuden, mm. Asan ja Steen1:n kanssa kierrellyt Julma-Henri kertoo.
- Joku Emma-gaalakin oli kuin olisi itse elänyt jossain Seiskan sivuilla. Joka puolella oli julkkiksia ja kaikki olivat samalla lailla kännissä kuin missä tahansa kotibileissä. Räppäri kuvailee kyseistä tilaisuutta, jossa mm. eräs kotimainen tuottaja oli kiivennyt pöydän päälle ääntelemään päihtyneenä ja poptähtiohjelmaformaatin kautta pinnalle noussut laulajatar heilui genitaalialue paljaana saniteettitiloissa.
Julma-Henri & Syrjäytyneet –tapauksen jatkosta ei ole varmuutta. Yhtään uutta biisiä ei kuulemma ole vielä valmiina. Henrillä on myös vaihtoehtoinen näkemys tulevaisuudestaan:
- Ryhdyn poronkasvattajaksi. Ivalon tuntumassa on Muttusjärvi, jonka äärelle perustan farmin. Sinne!
Ajatus saa tukea Akilta ja hersyvät naurut. Mietimme, mahtaako EU enää myöntää minkäänlaista tukea kyseiseen touhuun, vai olisiko yrittäjä pakotettu lyömään lapun luukulle välittömästi. Haastattelun päätteeksi kysyn muita tulevaisuudentoiveita ja mahdollista vapaata sanaa, johon Henri vastaa lähettämällä klassiset terveiset tulonsiirroista vastaaville tahoille:
- Sossusta ois kiva saada enemmän massia.
Haastattelun kirjoitti: Taneli Saari
Viime vuoden aikana huomasin, että itseni lisäksi muillekin punkin ja hardcoren suurkuluttajille upposi Julma-Henri & Syrjäytyneet –tuotos Al-Qaida Finland. Aina silloin tällöin löytyy levyjä, jotka jollain yhtäläisyydellä herättävät kiinnostusta myös oman alakulttuurinsa ulkopuolella. Yhteiskuntakriittisesti latautunut räppi kuuluu tähän kastiin. Harvinaisesti loppuunmyyty ja tupaten täysi Turun TVO osoitti helmikuisena perjantaina, että muutkin ovat heränneet. Koska hahmosta nimeltä Julma-Henri ei löytynyt juuri mitään infoa netistä, Rokkizine päätti ottaa selvää tapauksesta.
Saavun hilpeän provokatiivisesti nimetyn Support Al-Qaida Finland –kiertueen Turun keikan soundcheckiin alkuillasta. Pari tuntia myöhemmin, bändien säädettyä soittimensa kohdilleen huomaan, että haastattelun sovitusta alkamisajankohdasta on kulunut jo pari tuntia. Räppäriä ei näy missään eikä artistin puhelinnumerosta ole tietoa, joten tartun hihasta Perfect Chaos –bändin laulaja Akia. Henri tavoitetaan langan päästä. Saan kutsun saapua hotellille tekemään haastattelua. Ison maailman meininkiä.
Paikallisen hotellin viidennen kerroksen käytävältä löytyy retkue muusikoiden näköistä väkeä. Leppoisasti pulpahtelevaa Oulun murretta on varsin miellyttävä kuunnella karmivan varsinaissuomalaisen ääntämisen kehdossa. Keskeltä porukkaa ilmestyy henkilö, joka kätellessään esittelee itsensä Henriksi ja valittelee kovasti, että unohti haastattelun täysin. Siirrymme hotellihuoneen pöydän ääreen. Rauhallinen, matalalla äänellä puhuva ja tuskin lainkaan kiroileva henkilö ei vastaa sitä käsitystä, joka voi muodostua pelkästään albumin kuuntelun perusteella.
- En oo syöny tänään mitään, Henri sanoo ja selittää sillä hieman uupuneen tuntuista olemustaan. Hän ojentaa kaikille huoneessa oleville pullot olutta, vaikka vain muutamalle juoma maistuu.
Jostain ilmestyy pöydälle Al-Qaida Finland –levy. Henri kääntelee koteloa käsissään.
- Mulla ei muuten oo tätä itselläni. Joku pölli senkin. Pitäis varmaan ladata netistä. Onko joku semmonen ku “torrentti” olemassa, josta sen sais, hän kyselee.
Albumin kansilehtistä selaamalla löytää häivytettyjä kuvia Kelan papereista ja sairaustiedoista, joissa on mainintoja psykiatrisista hoidoista ja masennustilasta. Paperit ovat räppärin henkilökohtaisia dokumentteja.
- Niitä piti vähän muokata, ettei ihan kaikkea näy, Henri sanoo. Hän ei halua paljastaa taustoistaan sen enempää.
- Eiköhän musiikin tehtävä ole kertoa loput.
SYNKISTELYSTÄ SALASEUROIHIN
Al-Qaida Finland käsittelee pääasiassa synkkiä asioita. Mielenterveys, päihteet ja syrjäytyminen ovat aika rankkaa kuultavaa, kun oireilu ilmaistaan näinkin suoraviivaisesti.
- On siellä tsemppaustakin joukossa, Aki heittää sivusta ja mainitsee Ylös-kappaleen kertosäkeen.
Albumin olotiloihin samaistuvia tuntuu löytyvän tästä maasta runsaasti.
- Saan puheluita sekaisin olevilta tyypeiltä, Henri kertoo ja kuvailee tilannetta, jossa soittaja aloittaa sanoin “mä tapan sut” ja jatkaa: “auta mua”.
- En halua olla mikään profeetta, jolta ihmiset kysyy neuvoja.
Kappaleiden tekstit kertovat omista kokemuksista. Sen lisäksi joistakin kohdista ja varsinkin viimeisestä raidasta tulee mieleen luonnonmukaisen elämäntavan kirjailija Daniel Quinnin teos Ismael. Toinen kotimainen riimittelijä, Asa, on viitannut teksteissään useasti tähän kirjaan. Onko mielleyhtymä sattumaa? Mitkä lähteet tai tahot ovat vaikuttaneet albumin sisältöön?
- Ai niinku “matkalla rotkoon”, Aki kysyy ja viittaa kiekon kakkoskappaleeseen.
- Voihan sitä tietty ajatella kaiken tieteenä, Henri sanoo osoittaen Ismaelin tarinaan ja jää miettimään. Seuraa pohdintaa siitä, noudattaako elämä jotain tiettyä kaavaa vai onko olemassa jokin suurempi taho, joka vaikuttaa asioihin. Jumaluuden olemassaoloa verrataan siihen, vaikuttaako meistä keneenkään, jos viereisessä huoneessa on valot päällä tai vaihtoehtoisesti täysi pimeys. Ja tarvitseeko sitä edes tietää.
- Taannoisella keikalla olin niin looseissa, että näin kaiken jotenkin matemaattisena, Henri kertoo ja kuvailee näkökenttäänsä ilmestyneitä verkkoja ja kuvioita.
Keskustelu poukkoilee. Henri selittää mm. Suomen päättäjien vapaamuurariudesta ja luettelee globaaleja esimerkkejä sotimiseen liittyvistä, salaliittoihin viittaavista ratkaisuista. Hän mainitsee tuttaviensa tekevän dokumenttia Illuminatista. Totuuksien salassa pitäminen sujuu myös Henriltä. Henkilöllisyytensä ja kasvojensa piilottelusta tarkka esiintyjä muistelee, miten he lavastivat kavereidensa kanssa Jupe-nimisen henkilön Julma-Henriksi, jotta Helsingin Sanomat julkaisisi väärän henkilön kuvan. Suunnitelma ilmeisesti kariutui viime hetkellä Jupen paljastuttua ei-Henriksi. Hetkittäin joudun itsekin pohtimaan kenen kanssa oikeasti keskustelen ja onko kyseessä uusi vedätys.
CROSSOVER-KIERTUEELLA
Kiertue on lähtenyt mukavasti käyntiin. Henrillä on mukana lavalla dj-pöydän sijasta bändi, joka tekee oikeutta taustojen elävöittämiselle ja keikkameiningin luomiselle. Suomessa naitetaan festareita lukuun ottamatta melko harvoin hip-hoppia ja metallia, mutta tämä karavaani ei kaihda rajattomuutta. Rytmisesti kuulijan haastava Perfect Chaos on Henrin lailla kotoisin Oulusta. Bändin laulaja Akin yhteys räppiin on myös vahva, sillä hän harrastaa itsekin kyseistä touhua. D-mon-nimellä esiintyvä mies avaa myös Al-Qaida Finland –levyn “kaikki mikä oli sun on nyt mun” –mantralla.
Kahdeksassa tunnissa Oulusta Turkuun ajanut Perfect Chaos esittelee tällä kiertueella toista albumiaan. Hyvän vastaanoton saanut The Eightbound Five on selkeä askel eteenpäin aiemmasta tuotannosta.
- Mun mielestä on ihan turha tehdä samaa levyä kahteen kertaan. Meidän tarkoitus on uudistua joka julkaisun myötä, heittää väliin bändin kitaristi Terho, joka vastaa yhtyeen sävellyksistä.
Keikkailu metalliskenen ulkopuolella jännittää hieman, mutta nähdään positiivisena asiana.{nl}- Tällainen crossover-keikka voi parhaimmillaan tuoda uutta kuulijaa kumpaankin genreen, Aki sanoo.
TULEVAISUUS PORONKASVATTAJANA
- Musiikinteon pystyi aloittamaan oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun oli nähnyt kotimaisen musabisneksen absurdiuden, mm. Asan ja Steen1:n kanssa kierrellyt Julma-Henri kertoo.
- Joku Emma-gaalakin oli kuin olisi itse elänyt jossain Seiskan sivuilla. Joka puolella oli julkkiksia ja kaikki olivat samalla lailla kännissä kuin missä tahansa kotibileissä. Räppäri kuvailee kyseistä tilaisuutta, jossa mm. eräs kotimainen tuottaja oli kiivennyt pöydän päälle ääntelemään päihtyneenä ja poptähtiohjelmaformaatin kautta pinnalle noussut laulajatar heilui genitaalialue paljaana saniteettitiloissa.
Julma-Henri & Syrjäytyneet –tapauksen jatkosta ei ole varmuutta. Yhtään uutta biisiä ei kuulemma ole vielä valmiina. Henrillä on myös vaihtoehtoinen näkemys tulevaisuudestaan:
- Ryhdyn poronkasvattajaksi. Ivalon tuntumassa on Muttusjärvi, jonka äärelle perustan farmin. Sinne!
Ajatus saa tukea Akilta ja hersyvät naurut. Mietimme, mahtaako EU enää myöntää minkäänlaista tukea kyseiseen touhuun, vai olisiko yrittäjä pakotettu lyömään lapun luukulle välittömästi. Haastattelun päätteeksi kysyn muita tulevaisuudentoiveita ja mahdollista vapaata sanaa, johon Henri vastaa lähettämällä klassiset terveiset tulonsiirroista vastaaville tahoille:
- Sossusta ois kiva saada enemmän massia.
Haastattelun kirjoitti: Taneli Saari
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


